Pari päivää on hujahtanut ihan huomaamatta. On pitänyt hoitaa muutama käytännön juttu, mutta muuten olen vain, chillaillut (hieman joogannutkin ja kävellyt jalat rakoille) ja nauttinut auringosta, joka onneksi paistoikin lämpimästi kaksi päivää. Tänään on ollut hieman viileämpi.
Espanjalaisiin
kummallisuuksiin olen taas törmännyt. Ensimmäisenä lukot. Luulin viimeksi, että
kämpässäni oli hankalat lukot, mutta mitä vielä. Tämänkertaisessa kämpässä ne
vasta kummalliset onkin. Käännä neljä kertaa johonkin suuntaan, sitten pidä
avain juuri oikeassa asennossa, että saat avaimen pois. Aina kotoa lähtiessä
menee siis muutama minuutti taistellessa, että saa oven lukkoon. Ja kun niitä lukkoja
olisi edes yksi. Ei, on turvalukko ja turvalukon lukko. Jonkun lukkofirman
kannattaisi ruveta kauppaamaan elektronisia lukkoja ja hälytysjärjestelmiä
tänne. Olisi varmaan kultakaivos. Niin vanhanaikaisia osa lukoista on.
Eilen etsin
kaupasta kermaa. En löytänyt sitä isommasta Super Corista, joten ajattelin,
että kyllä sitä pienemmästä lähikaupasta löytyy. No en löytänyt, vaikka tämä
lähikauppa on tyyliin Siwan luokkaa. Oikein oikeaoppisesti, sitten kysyin espanjaksi,
mistä kermaa löytyy. Seuraavaksi tuli ilmeisesti kysymys, että millaista. No en
ollut varautunut, lisäkysymykseen ja hämmennyin. Joidenkin purnukoiden luokse
myyjä minut sitten vei, mutta ei siinä kyllä mitään tavallista kermaa ollut.
Sitä siis etsin. No hätävarana otin jotain soijajuomaa, kun alun perinkin olen
muutellut ruokaohjetta, johon sitä kermaa olisi tarvinnut. Testataan nyt sitten
hieman erilainen versio.
Tulolennolla
juteltiin viereisen rouvan kanssa espanjan opiskelusta ja siitä miten
positiivisesti espanjalaiset suhtautuvat, kun ulkomaalainen edes yrittää puhua
espanjaa. Hän kertoi, kuinka hän aina vaan yrittää puhua paikallisten kanssa.
Joskus kaupasta on pitänyt ostaa jotain erikoisempaa ja hän on oikein kotona viimeisen
päälle opetellut asian. Sitten tuleekin joku kummallinen lisäkysymys, jota ei
ymmärrä ja siinä vaiheessa yleensä myyjä kääntää puheen englanniksi, jos siis
sattuu sitä osaamaan. Tämä tuskastutti kovin rouvaa, kun hän halusi yrittää
tulla mahdollisimman paljon toimeen espanjaksi. Myös Espanjassa vietetään tänään Loppiaista tai oikeastaan El Día de los Reyesiä eli ”Kuninkaiden päivää”. Kerron tästä lisää myöhemmin.
Ihan lopuksi muutama kuva. Tuo aallonmurtaja on mun lempipaikka Fugessa. Siellä kun istuu ja katsoo merta, niin ei paljon maailman murheet paina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti